maanantai 6. maaliskuuta 2017

                            Klassinen suklaakeksi








12-16 kpl
 
Pohja:
275g mantelimassaa
1 munanvalkuainen

Täyte:
50g tummaa suklaata
125g voita, huoneenlämpöisenä
1½ dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 munankeltuainen

Päälle:
150g tummaa suklaata

1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Raasta mantelimassa raastimella karkeaksi raasteeksi.
2. Lisää vähän kerrallaan ja samalla sekoittaen valkuainen mantelimassan joukkoon. Taikina saa olla tasaista ja melko paksua. Päällystä uunipelti leivinpaperilla ja pursota pursottimen avulla taikinasta pieniä rinkuloita leivinpaperin päälle.
3. Paista keksipohjia uunin keskitasolla noin 12 minuuttia.  Anna keksien jäähtyä vähän aikaa uunipellin päällä ja siirrä ne sitten jäähtymään kunnolla uuniritilälle. Käännä keksit pohja ylöspäin.
4. Täyte: Sulata suklaa vesihauteen päällä. Anna jäähtyä.
5. Vatkaa voi, tomusokeri, vaniljasokeri ja keltuainen kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Sekoita joukkoon sulanut suklaa.
6. Lusikoi täyte pohjien päälle. Nosta jähmettymään jääkaappiin noin 30 minuutiksi.
7. Päälle: Rouhi suklaa pieniksi paloiksi ja sulata vesihauteen päällä.
8. Dippaa keksit suklaaseen ja anna jähmettyä jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti