lauantai 18. helmikuuta 2017

                        Pehmeät omena-vanilja sarvet








5 ½ dl vehnäjauhoja
150 g margariinia tai voita
2 dl maitoa
25 g hiivaa tai kuivahiivaa pakkauksen ohjeen mukaan
½ tl suolaa

Väliin:
50 g vaniljakreemijauhetta
1½ dl vettä
omenasosetta

Voiteluun:
munaa

Pinnalle:
Raesokeria

1. Sekoitavehnäjauhot ja pehmeä rasva käsin ryynimäiseksi seokseksi.
2. Liuota kylmään maitoon hiiva sekä suola ja sekoita jauho-rasvaseokseen. Sekoita vain sen verran, että aineet tasoittuvat. Anna taikinan levätä kylmässä noin 15 minuuttia.
3. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja taita levy kolmeksi. toista tämä vielä 2 kertaa. Anna taikinan levätä kylmässä 15 minuuttia.
4. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinat pyöreähköiksi, halkaisijaltaan noin 30 cm levyiksi.
5. Leikkaa taikinapyörällä levy kahdeksaan osaan.
6. Vatkaa vaniljakreemi ja vesi noin 3 minuuttia.
7. Levitä täyte leveälle osalle kääri rullalle alkaen leveimmästä päästä. Taivuta sarviksi pellille leivinpaperin päälle. 
8. Anna kohota.
9. Voitele sarvet munalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista sarvia 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

tiistai 14. helmikuuta 2017

                            Ystävänpäiväleivokset




                                             Suklaapiirakka


5 dl vehnäjauhoja
5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl soodaa
2½ dl vettä 
200g rasvaa
4 rkl kaakaota
1 tl suolaa
1 dl ruokakermaa
2 munaa

Kuorrutus:
4 rkl maitoa
100g voita
2 rkl kaakaota
2 tl vaniliinisokeria
3½ dl tomusokeria


1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Keitä vesi, rasva, kaakao ja suola.
3. Sekoita ruokakerma ja munat keskenään ja lisää rasva seoksen kanssa kuiviin aineisiin.
4. Paista uunissa 200 asteessa keskitasolla noin 20-30 min. 
5. Anna jäähtyä ja tee kuorrutus.

Mittaa maito, voi, kaakao ja vaniliinisokeri kattilaan ja kiehauta.
Kaada sekaan tomusokeri ja sekoita vatkaten.




torstai 2. helmikuuta 2017

                                  Runebergin torttu









200g margariinia tai voita
1dl sokeria
1dl fariinisokeria
2 munaa
3dl vehnäjauhoja
½dl jauhettuja manteleita
1 dl korppujauhetta tai piparkakkumuruja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
(1-2 tippaa karvasmanteliöljyä)

Väliin:
1-1½ dl vadelmahilloa

Pinnalle:
½- 1 dl mantelirouhetta

Koristeeksi:
vadelmahilloa
1 dl tomusokeria
½ -1 rkl maitoa
(hasselpähkinöitä)

1. Vatkaa pehmeä rasva ja sokerit vaahdoksi.
2. Lisää munat yksitellen vatkaten.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan yhdessä maidon kanssa. Jos haluat, lisää karvasmanteliöljy.
4. Jaa taikina paperisiin tai voideltuihin metallivuokiin. Paina sormella taikinaan syvennys ja pane nokare vadelmahilloa syvennykseen. Paista leivonnaisia 200 asteessa uunin keskiritilätasolla 15-20 minuuttia.